Jussi Kylätasku:
Haapoja
ohjaus: Samuli Reunanen
Mikkelin Työväennäyttämöpäivien yleisöäänestyksen voittaja 1998
|
Kirjailija Jussi Kylätasku on sanonut kadehtivansa ihmisiä, joilla on jokin sisäinen, kokonainen ja ehdoton maailmankuva. Näytelmissään hän onkin sitten halunnut vähän koputella näitä vakaumuksia, että kestävätkö ne. Tästä on kysymys Haapojassa; kaksi vakaumusta käy vasten, ottavat mittaa toisistaan. Yksi on oppinut, että hyvyys on vain heikkoutta. Toinen taas opettaa, että rauha löytyy vain nöyrtymisestä. Niiden vakaumusten kantajat, murhamies Matti Haapoja ja vankien ystävä Mathilda Wrede löytävät toisensa. Siinä meillä on jo kaksinkertainen kohtuuttomuus, ja tästä vasta alkaa draama ja elämisen ankaruus. Kakolan sellissä - tai kenen tahansa kallossa - valo kohtaa pimeyden, armo tuomion, rakkaus vihan, elämä kuoleman. Nämä kohtaamiset iskevät kipinää, ja joskus siitä syttyy sovitus. Me kokoonnumme tämän tulen ääreen ja tutkiskelemme mahdollisuuksiamme. Tulkoon pimeys valon tulla. Aamen. Samuli Reunanen on 28-vuotias koululainen, joka ei ole oikein mistään kotoisin. tällä hetkellä hän on kuitenkin Rovaniemellä ja yrittää lopettaa lakien lukemisen, että pääsisi jatkamaan matkaa. Kuljeskelemisen lisäksi Samuli on kiinnostunut teatterista, askeesista ja pastakastikkeista. Viikonloppuisin hän yrittää päästä sopuun itsensä, toistensa ja maailman kanssa - vaikka toki pieni tora pitää mielen virkeänä. "Haapoja" on Samulin kolmas ohjaus Lapin Ylioppilasteatterissa. |
![]() |
|
Rovaniemen ensi-ilta ke 4.2.,
muut esitykset pe 6.2., la 7.2., ke 11.2., pe 13.2., su 15.2. huomaa muuttunut
aika,
ke 18.2., pe 20.2., la 21.2., ke 25.2., pe 27.2., la 7.3., su 8.3.
Kaikki esitykset klo 19.00 Wiljamissa. Kesto 2 h 15 m.
Varaa lippusi ajoissa, katsomon koko on vain 62 paikkaa.
|
OHJAAJA ASSISTENTTI TUOTTAJA |
Rooleissa: TIREHTÖÖRI ÄMMÄ AARETTI SIMO
HANURISTI |
Tekniikka: VALOKUVAT LAVASTUS VALOT PUVUT:
|
|
|
|
|
|
|
|
|