| 
Hiiriä
ja ihmisiä- Työryhmä- Media
Steinbeckin
klassikko Hiiriä ja ihmisiä Lapin ylioppilasteatterilla
Lapin ylioppilasteatterin
juhlavuoden syyskausi pitää sisällään 2000-luvun
näytelmiä sekä yhden klassikon. Toisena kauden uutuutena
näytelmän 30-henkinen työryhmä on tarttunut amerikkalaiseen
klassikkoon, John Steinbeckin kirjoittamaan ja Juha
Siltasen suomentamaan käsikirjoitukseen Hiiriä ja ihmisiä.
Siltasen suomennosta on aikaisemmin esitetty ainoastaan Helsingissä
Lilla Teaternin ja Kansallisteatterin yhteistyönä keväällä
2003 sekä Tampereen teatterikesässä. Rovaniemellä
näytelmän ensi-ilta nähdään lauantaina 15.10.2005
ja esitykset jatkuvat marraskuun loppuun saakka.
Ohjauksesta vastaa kaksikko Ilkka Vuojala ja Esko
Janhunen. Ohjaajien yhteistyö kuvastaa koko työryhmän
kokoonpanoa, joka on sekoitus kokemusta ja uusia tekijöitä.
Janhunen on lappilaiselle teatteriyleisölle tuttu kymmenistä
käsikirjoituksistaan ja ohjauksistaan; Vuojalalle puolestaan Hiiriä
ja ihmisiä on esikoisohjaus. Näytelmän visuaalinen ilme
on Johanna Latvalan käsialaa. Lavastus kuvastaa
30-luvun amerikkalaista miljöötä, jota maustaa videotaustoina
heijastettavat Martti Similän maalaukset. Äänimaailmasta
vastaa Sami Kurppa ja näyttämövaloista
Kati Alatalo.
Vuojala halusi ohjata juhlavuodeksi Steinbeckin klassikon, koska hän
oli vaikuttunut kirjailijan ajattomasta ja vahvasta tekstistä. Hiiriä
ja ihmisiä on perustuu herkullisiin henkilökuviin ja se on todellista
näyttelijöiden teatteria. Näyttämöllä nähdään
yksi nainen ja yhdeksän miestä, joista vahvimmiksi nousevat
päähenkilöt Lenny ja George. Heidän tarinansa kautta
Steinbeck kuvaa erilaisten maailmankuvien törmäyskenttää
- kylmän ja laskelmoivan hyötyajattelun sekä empaattisuuden
ja solidaarisuuden kohtaamista.
Mitä on
amerikkalainen unelma 1930-luvun laman aikaisessa yhteiskunnassa? Onko
enää sijaa unelmille, jos kaikki hyödytön poistetaan?
Näytelmän nostamiin kysymyksiin on mahdollista samastua myös
nykypäivänä; ne ovat samoja suuren laman aikaisille vuokratyötilalla
kamppaileville työmiehille kuin tämän päivän
ihmisillekin.
Esitykset:
Ke 19.10.
La 22.10.
Su 23.10.
Pe 28.10.
La 29.10
Ke 2.11.
Pe 4.11.
La 5.11.
Pe 11.11
Juhlaesitykset Lyt 25-vuotis juhlaviikolla
To 17.11
Su 20.11
Kaikki esitykset alkavat
klo 19:00.
Hiiriä ja ihmisiä
Ylioppilasteatterifestivaaleilla
7.4.2006
Lisätiedot:
Tuottaja
Titi Honkanen
050 538 2514
thonkane@ulapland.fi
www.lapinylioppilasteatteri.net
Siirry lipunvarausjärjestelmäämme
|