 |
 |
 |
Peter Shaffer - Hirviön Lahja
Lapin
ylioppilasteatterin syksyn toisena ensi-iltana nähdään
Peter Shafferin kirjoittama "Hirviön Lahja", jonka
ohjaa kulttuuritalo Wiljamin näyttämölle Seppo Kärki.
Hirviön Lahjan ensi-ilta tullaan näkemään 1.
11. 2002 ja esityksiä on kaikkiaan kaksitoista kappaletta,
1. 11., 3. 11., 6. 11., 10. 11., 14. 11. 16. 11., 17. 11., 23. 11.,
24. 11., 28. 11., 30. 11., 1. 12. Hirviön Lahja edustaa modernia
draamaa, ja se kertoo erään kuolleen näytelmäkirjailijan
elämästä, josta hänen poikansa alkaa tehdä
elämäkertaa. Hirviön Lahja on varsin suuri tuotanto,
sillä lavalla nähdään tavallista suurempi näyttelijämiehitys.
Myös näytelmän tekemiseen osallistuvaan työryhmään
kuuluu yli 30 henkilöä, eli Hirviön Lahja on tässäkin
mielessä tavanomaista ylioppilasteatteriesitystä huomattavasti
suurempi tuotanto.
Peter
Shaffer
Peter
Shaffer syntyi Liverpoolissa, Englannissa, 15. 5. 1926. Hänen
kaksoisveljensä olisi myös halunnut kirjailijaksi. Shaffer
opiskeli historiaa ja työskenteli lukuisissa omituisissa ammateissa
mukaan lukien kaivostyöntekijä, kirjakauppa-apulainen
ja kirjastoapulainen. Shafferin ensimmäinen näytelmä,
The Salt Land (1954) esitettiin BBC:llä. Menestyksen rohkaisemana
Shaffer jatkoi kirjoittamista ja hänen seuraava näytelmänsä
(Five Finger Exercise, 1958) esitettiinkin Lontoossa John Gielgudin
ohjaamana. Five Finger Exercise voitti lukuisia palkintoja ja näytelmää
alettiinkin esittää New Yorkissa 1959.
Shafferin
tekstit ovat ainutlaatuinen sekoitus filosofista draamaa ja satiirista
komediaa. Shaffer on myös palkittu useasti, Equus (1973) voitti
Tony-palkinnon parhaasta näytelmästä sekä New
Yorkin draamakriitikkojen kiertopalkinnon. Equus-näytelmää
esitettiinkin yli 1.000 esitystä Broadwayllä. Myös
Shafferin Amadeus (1979) voitti teatterikriitikoiden palkinnon Lontoon-esityksillään.
Kun Amadeusta alettiin esittää Broadwayllä, voitti
se 1981 Tony-palkinnon parhaana näytelmänä ja kuten
Equus-näytelmää sitä esitettiin yli 1.000 kertaa.
Useista
Shafferin teksteistä on tehty myös filmisovituksia: The
Royal Hunt of the Sun (1969), Equus (1977) ja Amadeus (1984) on
nähty valkokankaalla. Näistä Amadeus voitti kahdeksan
Oscaria ja se palkittiin mm. parhaan elokuvan Oscarilla.
|