|
1985-1986
Ylioppilasteatteri
muuttaa linja-autoaseman kellarista entisen Supermarketin yläkertaan,
mistä se saa ensimmäiset varsinaiset omat tilansa. Ilkka Laasonen
on pitänyt nuorisotoimen järjestämässä tilaisuudessa
puheen, jossa on uhattu lopettaa ylioppilasteatterin toiminta, ellei tarkoituksenmukaista
tilaa saada. Tuolloinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Esko Riepula
on kuunnellut Laasosen puheen ja hallitukselta kysymättä ehättää
lupaamaan teatterille asianmukaiset tilat Supermarketilta.
Tilaan on mahdollista
myös rakentaa esitystila, jolloin esiintymisten järjestäminen
ympäri kaupunkia lakkaa. Ennen ensimmäistä tilassa järjestettävää
ensi-iltaa Pimeän poika teatterilaisten on kuitenkin tehtävä
turvallisuusmääräysten mukaiset muutokset yläkertaan.
Yötä myöten nikkaroidaan portaita, väliseiniä
ja oviaukkoja ja juuri ennen ensi-iltaa saadaan valmista. Tarkastaja toteaa
valmista työtä katsellessaan, ettei olisi koskaan uskonut teatterilaisten
pystyvän moiseen urakkaan niin lyhyessä ajassa.
Lapin Akateeminen
Tanssi- ja Viihdeorkesteri LATO toimii aktiivisesti 80-luvun puolivälin
molemmin puolin. LATO:laiset soittavat keikoillaan mm. Blues Brothersia
ja muita aikalaisia. Keikkoja tehdään rovaniemeläisissä
ravintoloissa ja muutamia myös muualla Suomessa. Solistina laulaa
tuolloinen luokanopettajaopiskelija Kaija Kärkinen.
Timo K. Mukan teksteihin
pohjautuvaan ja Maarit Ruikan ohjaamaan Lumen pelko -näytelmään
musiikin säveltää Markku "Otto" Rissanen. Näytelmässä
esiintyvät hänen lisäkseen mm. Kaija Kärkinen ja Kristiina
Halttu. Lumen pelosta tulee myöhempinä vuosina muistettu ja
muisteltu kappale teatterilaisten joukossa.
Vuonna 1986 Lumen
pelosta tehdään uusintaversio Wienin kansainvälisille nuorisoteatteripäiville,
missä Lapin ylioppilasteatteri on ainoa suomalaisedustaja.
Lavalla nähdään
Lumen pelon lisäksi myös Pekka Töpöhäntä,
Riesa ja Sininen lintu.
|