Vaatteet on mun aatteet

Ylioppilasteatterin perustamisvuosia seuranneina vuosina tehtiin puvustuksia ja lavastuksia paljolti porukalla - yhteistyöstä ja mielikuvituksesta löytyivät ne resurssit, jotka rahallisesti uupuivat.

Tarvikkeet puvustuksiin yritettiin saada kokoon kaikkia mahdollisia hankintateitä käyttäen: tuttujen ja sukulaisten vinteiltä ja kellareista löytyi mitä ihmeellisempiä tarvikkeita ja teatterilta lainaamalla saatiin varmasti asiallista materiaalia. Olipa alkuvaiheessa hankittu materiaalihankintoja silmälläpitäen noutolupa kaatopaikallekin - avarakatseisen keräilijän taivaasta löytyikin alkuaikoina paljon käyttökelpoista tavaraa teatterin tarpeistoon.
Luonnollisesti osa puvuista oli tehtävä itse - esimerkiksi valmista ranskanleipäpukua Sininen lintu -näytelmään ei taatusti kenenkään vintiltä tai kaatopaikkakuormasta löytynyt. Tällöin ainakin materiaalia jouduttiin ostamaan uutena.

Vähitellen mukaan puvustukseen tuli Rotkon eli tuolloisen käsi- ja taideteollisen oppilaitoksen, nykyisen taiteiden tiedekunnan väkeä, jolla oli sekä omaperäisiä ideoita että taitoa puvustusten ja lavastusten toteuttamiseen. Aina löytyi, joku, joka hallitsi jonkun tietyn osa-alueen, toiset toimivat sitten apujoukkona. Esimerkiksi Tiina Forsman teki alkuvuosien näytelmiin paljon puvustuksia ja lavastuksia.

Tilaongelman vuoksi teatterille ei voitu kerätä alkuvuosina mitään kattavaa tarpeistoa sen enempää pukujen kuin lavasteidenkaan osalta. Siinä vaiheessa, kun teatteri sai omat tilat, alkoi tavaroitakin kertyä eri tavalla.
Nykyään teatterilla on oma puvusto, ja edelleen Rovaniemen teatterilta saadaan lainaksi tavaroita, jos niitä tarvitaan. Nykyisin näytelmien puvustajat ovat usein edelleen rotkolaisia, taiteiden tiedekunnan vaatesuunnittelun opiskelijoita samalla tavalla kuin 80-luvullakin.