|
  
Yhteistyössä
voimamme
Ylioppilasteatterin
perustajien perimmäisenä ajatuksena teatteria perustettaessa
oli ollut laajentaa teatteri- ja kulttuuritarjontaa Rovaniemellä
sekä mahdollisesti koko Lapin alueella. Tavoitteeseen sisältyi
nimenomaan teatteritarjonnan lisääminen lapsille ja nuorille
vähintään yhden näytelmän verran vuodessa sekä
myös vaihtoehtoisen teatterin tarjoaminen aikuisemmille katsojille.
Tekstien valintaa ohjasi myös kulloistakin näytelmää
tekemässä olleen joukon koostumus ja kiinnostus.
Toiminta-ajatukseen
sisältyi vaihtoehtoisuuden tarjoamisen lisäksi musiikin painottaminen
esityksiä suunniteltaessa. Ensimmäisinä vuosina ylioppilasteatterin
kokonpanossa oli mukana runsaasti musiikillisesti lahjakkaita ihmisiä,
joiden taitoja haluttiin toiminnassa hyödyntää.
Tämänhetkinen
Lapin ylioppilasteatterin toiminta-ajatus on tehdä laadukasta teatteria
mahdollisimman monen innokkaan teatterinharrastajan voimin. Uusia jäseniä
pyritään rekrytoimaan mukaan jatkuvasti. Perinteisemmän
ylioppilasteatterihenkisen draaman lisäksi tulevaisuudessa teatterilla
tullaan näkemään myös poikkitaiteellisia projekteja.
Tämänhetkinen linja on noussut esiin jäsenistöltä
ja halusta rikkoja rajoja sekä tehdä poikkeuksellisen raikkaita
toteutuksia vanhoista lähtökohdista käsin. Päälinjaukseen
kuuluu tarkoituksenmukaisuus, jäsenistölähtöisyys
ja tuoreus.
Viime aikojen produktioiden
tekstivalinnat ovat olleet ohjaajien tai työryhmän valintoja,
ylioppilasteatterin hallitus ei ole puuttunut tekstien valintaan lähimenneisyydessä.
Ylioppilasteatterille pyritään kuitenkin valitsemaan vaihtoehtoisempia
tekstejä joiden toteutuksessa voidaan säilyttää ylioppilasteatterin
tekemisen henki. Aivan lähimenneisyydessä teatterilla ei olla
tehty sisältäpäin tulevia käsikirjoituksia vaan tekstit
on etsitty lukemalla erilaisia käsikirjoituksia ja valitsemalla niistä
tarkoituksenmukaisimmat esitettäväksi. Jos teatterin sisältä
ilmaantuu jotain hyödyksi käytettävää tekstiä
otamme ne toki ilomielin vastaan.
Lapin ylioppilasteatteri
näyttäytyy kulttuurikentässä aktiivisena toimijana,
joka kouluttaa jäsenistöään ja joka tuottaa laadukasta
teatteria harrastajalähtökohdista käsin. Harrastajateatteria
- mutta ei harrastelijateatteria!
|