|

|
     
Ilkka Laasonen:
"Olen
LYT:n perustajajäsen. Ennen varsinaista perustamista keväällä
1980 muistan istuneeni Ruikan pienessä yksiössä Ahkiomaantiellä
yhdessä Mirva Lohinivan ja Mirja Ylitalon kanssa pohtimassa opiskelijateatterin
perustamista. Mirja oli toiminut Turussa Kantavierre-teatterissa, joten
hän oli kokenein meistä. Korkeakoulu oli juuri aloittanut toimintansa
ja me tunsimme velvollisuudeksemme ja iloksemme perustaa kaikki asiat:
ainejärjestöt, ylioppilaskunnan, ylioppilasteatterin, lehden,
jne. Ei ihme, ettei opintoviikkoja kertynyt... Kaisu Niskanen oli ensimmäinen
ohjaajamme ja itse aloitin näyttelijänä, vaikka sittemmin
siirryinkin ohjaamaan. Ensimmäinen rooli, Pepe Oli Kevät-näytelmässä,
samoin kuin omat ohjaukset ovat jääneet mieleen. Huippuna kai
Muodonmuutos.
LYT toimi aluksi
milloin missäkin, Enin osa esityksistä oli kuitenkin Rovalan
vanhassa juhlasalissa, joka nyt on jo purettu. Saimme nuorisotoimiston
avulla pienen harjoitustilan linja-autoaseman kellarista joskus -83. Saamiemme
meriittien ja kovan tappelun jälkeen meille annettiin "Supermarketin"
yläkerta, siis nyk. Biljardibaari omaan käyttöön.
Teimme tilaan talkoilla remontin ja saimme luvan järjestää
siellä esityksiä. Ihana tila! Virallinen lupa heltisi viime
tingassa: maanantai-iltana, ennen samana iltana ollutta avajaisensi-iltaa.
Voi sanoa, että tämän jälkeen ylioppilasteatteri oli
pysyvästi pesiytynyt Rovaniemelle, siitä oli tullut instituutio
omalla tavallaan. Supermarketin vuosien jälkeen LYT muuttikin nykyisiin
tiloihin Wiljamiin.
80-luvulla LYT
toimi hyvin aktiivisesti ja tuolloin toiminnassa olikin paljon porukkaa,
jotka jatkoivat uraansa teatterissa. Olimme paljon yhdessä ja teimme
teatteria tosissamme, voi sanoa "ammattimaisesti". Rovaniemen
teatteriin LYT:lla on aina ollut hyvin läheinen suhde, ainakin alussa
lainasimme sieltä paljon kalustoa yms. Teimme sinne myös joitakin
yhteistyöjuttuja vuosien mittaan.
Käytyäni
pitkän jaakobinpainin ajauduin teatterin ammattilaiseksi, toimin
nykyään Kajaanin kaupunginteatterissa. On aivan selvää,
ettei näin olisi käynyt, ellen olisi toiminut LYT:ssa. LYT:n
toimintaa tulee seurattua lähinnä lehdistön ja muutamien
henkilökontaktien kautta. On varmasti niin, että jokaisessa
teatterissa huippukausia seuraa hetki rauhallisempaa aikaa, tasaisempi
jakso. Alkuaikoihin verrattuna uskaltaa kuitenkin sanoa, että nykyisellään
LYT pystyy pitämään tason korkealla myös huippujen
välissä. Ammattitaito on kasvanut ja onneksi sen mukana myös
itselle asetetut vaatimukset. Toivottavasti ajattelu virtaa jatkossakin
vapaasti ja ennakkoluulottomasti, LYT on Rovaniemellä aivan erityisen
hyvässä ja velvoittavassa asemassa, toimikoon se edelleen totuttuja
kaavoja rikkoen, kapuloita itsestäänselvyyksien rattaisiin viskellen."
|