 |
| Ylioppilasteatterin
perustamiskokous 1980, Kuva: Lapin Kansa |
 |
| Welcome to
the Brainstorm 1994, Kuva: Janne Moilanen |
|

   
"Yhdistyksen
tarkoituksena on harjoittaa edistyksellistä harrastajateatteritoimintaa,
lisätä ja tehostaa jäsenistön toimintaa kulttuuripoliittisella
alueella yleensä, kehittää jäsenistöä sekä
esittäjinä että yleisönä sekä kouluttaa
harrastajavoimia teatteri- ja ohjelmatoimintaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi
yhdistys valmistaa ja esittää näytelmiä ja muuta ohjelmatuotantoa,
järjestää jäsenilleen näyttämökoulutusta
perehdyttääkseen ja antaakseen valmiudet jäsenistölleen
teatterintekemisen kaikkiin osa-alueisiin (
)."
(Ote Lapin
ylioppilasteatterin säännöistä, 2§ )
Lapin ylioppilasteatteri
perustettiin Rovaniemellä marraskuussa 1980, vuosi Lapin korkeakoulun
perustamisen jälkeen. Perustamisen liikkeellepanijana toimi ajatus
Rovaniemestä "ihan oikeana yliopistokaupunkina", jossa
toimi jo tuore korkeakoulu ja ylioppilaskunta - vain se teatteri uupui.
Ylioppilasteatterin perustaminen toi uuden harrastusmahdollisuuden opiskelijoille,
ja sillä oli myös merkittävä rooli kaupungin kuvassa
opiskelijakaupunkina.
Perustamisprosessissa
ja teatterin alkutaipaleen innovaattorina sekä nuorten teatterilaisten
merkittävänä tukijana oli korkeakoululla suullista viestintää
opettanut Ahti Ahonen, joka nykyisin toimii Rovaniemen kaupunginteatterin
johtajana. Lapin ylioppilasteatterin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi
valittiin oikeustieteen opiskelija Mirva Lohiniva.
Alkuvuosina teatterissa
toimi aktiivisesti 15-20 nuorta, joista suurin osa oli yliopistolaisia,
mutta mukana oli teatteriorientoitunutta väkeä myös muista
oppilaitoksista. Ylioppilasteatteri ei alun alkaenkaan säännöissään
rajannut ketään toimintansa ulkopuolelle, vaan sääntöihin
kirjattiin jäsenyyden edellytykseksi ainoastaan kiinnostus teatteriin.
|