Henry Hepokatti 1980, Kuva: Lapin Kansa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 


Vauhdikkaaseen alkuun lastennäytelmien siivittämänä!

Loppusyksystä 1980 perustettu Lapin ylioppilasteatteri ahkeroi ensimmäisten kuukausien aikana tarmokkaasti saadakseen keväällä 1981 näyttämölle ensimmäisen näytelmänsä, Hannele Junttilan kirjoittaman lastennäytelmän Henri Hepokatti. Työryhmään kuului kymmenkunta opiskelijaa, joista kuudella oli varsinainen rooli näytelmässä. Ohjaajana Hepokatissa toimi Kaisu Niskanen, joka oli hankkinut ohjaajakokemusta teatterikursseilta.

Ensimmäiseksi näytelmäksi valittiin juuri Henr Hepokatti, koska sen arveltiin olevan riittävän pieni pala teatterille, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta, omia tiloja harjoitteluun ja tarvikkeiden säilytykseen esitystiloista puhumattakaan. Osa varusteista oli lainassa Rovaniemen kaupunginteatterilta ja lavasteiden suhteen teatterilaiset joutuivat tehtailemaan mitä mielikuvituksellisempia ratkaisuja.

Hepokatti-näytelmää esitettiin kaupungin nuorisotiloissa ja se sai hyväksyvän vastaanoton katselijakunnalta. Kriitikoiden näkemys aloittelevasta teatterista oli sen sijaan hymistelevä - arvosteluihin käytettiin kokonaan toista asteikkoa kuin "oikean" teatterin näytelmien arvioimiseen.

Ensimmäisten vuosien aikana ylioppilasteatterin tuotanto profiloitui enimmäkseen sekä lastennäytelmiin että nuorisolle suunnattuihin projekteihin. Tavoitteena oli tuoda näyttämölle ainakin yksi lastennäytelmä vuodessa. Vuoden 1984 loppuun mennessä ylioppilasteatteri oli esittänyt nuoremmalle väelle suunnattuja projekteja kaikkiaan kahdeksan muassaan Oiva Paloheimon Tirlittan, Yvonne Keulsin Haavoittunut enkeli, Eija-Elina Bergholmin Vika on sika sekä Kalle Fältin Lavap - Suomi poikki -musiikkinäytelmä.