Tulevaisuus syntyy historiasta

Lapin ylioppilasteatterilla on jo usean vuoden ajan ollut nähtävissä sukupolvenvaihdos; useat ylioppilasteatterissa vahvasti 1990-luvun lopulla vaikuttaneet henkilöt ovat siirtyneet taka-alalle, mm ylioppilasteatterilla kymmenvuotisen uran tehnyt Vesa-Matti Komonen jätti vuonna 2000 jäähyväiset ylioppilasteatterille samoin kuin vuonna 2000 neljä vuotta ylioppilasteatterin puheenjohtajana toiminut Petteri Markkanen siirtyi varapuheenjohtajaksi tehden tilaa nuoremmille sukupolville.

Syksyllä 2001 teatterille tuli iso kiinnostuneiden ja innostuneiden teatteriharrastajien joukko ja uudet jäsenet tutustuvat paraikaa käytäntöihin, laitteisiin ja toimintaan. Vanhan kaartin hiljalleen jäädessä takavasemmalle ottaa ylioppilasteatterin uusi sukupolvi ohjia käsiinsä. Osaajia löytyy tällä hetkellä kaikilta osa-alueilta ja ylioppilasteatteri kouluttaa "vanhojen" voimin uusia osaajia toimimaan yhä itsenäisemmin uusissa produktioissa erilaisten kurssien ja käytännön tilanteiden kautta. Erityisellä ilolla on otettu vastaan tekniikan ja musiikin osaajat, joita pyritään käyttämään tulevaisuudessa yhä paremmin hyödyksi erilaisissa produktioissa.

Ohjaajia pyritään edelleen saamaan teatterin ulkopuolelta uusien tuulien tuomiseksi, jäsenistön kouluttamiseksi ja laadun ylläpitämiseksi. Teatterintekemistä tukevaa kurssitoimintaa jatketaan ja pyritään aktivoimaan jäsenistöä muuhunkin toimintaan kuin vain produktioihin. Improvisaatioteatteria ja musiikkitoimintaa tuetaan, jotta ne pysyisivät olennaisena osana teatterin toimintaa tulevaisuudessakin.