kaksivarjoa

Toiminta

Kurssit

Lapin ylioppilasteatteri myös kurssittaa jäsenistöään. Äänistä, valoista, lavastuksesta, puvustuksesta ja maskeerauksesta kiinnostuneita henkilöitä pyritään kokoamaan yhteen ja kurssittamaan tarpeen ja kiinnostuksen mukaan. Kannattaakin olla itse aktiivinen ja pyytää kurssien järjestämistä ylioppilasteatterin hallitukselta. Järjestettävistä kursseista tiedotetaan lisää, kun tarkemmat aikataulut selviävät.

Ylioppilasteatteri on meille kaikille myös oppimisen paikka, jos sinulla on jokin eritystaito tai asia, josta haluaisit vetää kurssin tai työpajan, niin ota rohkeasti yhteyttä. Aktiivisia kurssittajia voidaan palkita lähettämällä heidät esimerkiksi SYTY:n järjestämille valtakunnallisille kursseille.

Illanvietot ja muu toiminta

Ylioppilasteatteri on myös paikka, johon ihmiset voivat tulla pitämään hauskaa ja nauttimaan teatterin tekemisestä muiden ihmisten kanssa. Kaikki lyttiläiset ovatkin tervetulleita osallistumaan kaikkien produktioiden ensi-iltajuhliin, näytelmien hautajaisiin ja muihin illanviettoihin, joissa teatteri tarjoaa aktiivisille toimijoilleen usein pientä purtavaa ja mahdollisuuden viettää iltaa yhdessä.

Perinteisiin kuuluu myös jokavuotinen Kevätretki Leirikarin tai Hirvikarin leirikeskuksessa, jossa lyttiläiset viettävät yhteisen viikonlopun toimintakauden päätteeksi. Sauna on lämmin ja ruokaa riittää kaikille osallistujille.

 

Mukaan toimintaan

Vanha sananlasku sanoo: ”LYT:n jäseneksi on helppo liittyä, pääsykokeita ei yleensä järjestetä. Riittää kun kävelee sisään ja ilmoittaa kuuluvalla äänellä nimensä ja halukkuutensa liittyä toimintaan mukaan.” Tätä periaatetta Lapin ylioppilasteatterissa onkin noudatettu sen alkuajoista lähtien.

Lyt-lista

Voit ilmoittaa itsesi Lapin ylioppilasteatterin sähköpostilistalle, jolloin saat tietoa tulevista tapahtumista, kuten castingeista.

Lähetä sähköpostia osoitteeseen: lyt(at)ulapland.fi
Viesti: ”Hei, voisitteko lisätä minut lyt-listalle? Kiitos!”

Jäsenmaksu

Jäsemaksu teatterin toimintakaudelle 2016-2017 on 15 euroa.
Jäsenmaksu maksetaan Lapin ylioppilasteatterin tilille.

Tilinumero FI15 31313 00116 1249
Maksun saaja: Lapin ylioppilasteatteri
Summa: 15,00 euroa
Viitenumero: 6156

Maksettuasi saat kuittia vastaan jäsenkortin ja/tai toimintakausitarran toimistolta.
Ota yhteys esimerkiksi taloudenhoitajaan. Jäsenmaksulla saat mm.vakuutussuojan toimiessasi Lapin ylioppilateatterilla, sekä etuja erilaisista kulttuuripalveluista.

Historiikki

LYTin alkuaikoihin pääset tutustumaan täältä.