Perustaminen
”Yhdistyksen tarkoituksena on harjoittaa edistyksellistä harrastajateatteritoimintaa, lisätä ja tehostaa jäsenistön toimintaa kulttuuripoliittisella alueella yleensä, kehittää jäsenistöä sekä esittäjinä että yleisönä sekä kouluttaa harrastajavoimia teatteri- ja ohjelmatoimintaan. Tarkoituksensa toteuttamiseksi yhdistys valmistaa ja esittää näytelmiä ja muuta ohjelmatuotantoa, järjestää jäsenilleen näyttämökoulutusta perehdyttääkseen ja antaakseen valmiudet jäsenistölleen teatterintekemisen kaikkiin osa-alueisiin (…).”
(Ote Lapin ylioppilasteatterin säännöistä, 2§ )
Lapin ylioppilasteatteri perustettiin Rovaniemellä marraskuussa 1980, vuosi Lapin korkeakoulun perustamisen jälkeen. Perustamisen liikkeellepanijana toimi ajatus Rovaniemestä ”ihan oikeana yliopistokaupunkina”, jossa toimi jo tuore korkeakoulu ja ylioppilaskunta – vain se teatteri uupui. Ylioppilasteatterin perustaminen toi uuden harrastusmahdollisuuden opiskelijoille, ja sillä oli myös merkittävä rooli kaupungin kuvassa opiskelijakaupunkina.
Perustamisprosessissa ja teatterin alkutaipaleen innovaattorina sekä nuorten teatterilaisten merkittävänä tukijana oli korkeakoululla suullista viestintää opettanut Ahti Ahonen, joka nykyisin toimii Rovaniemen kaupunginteatterin johtajana. Lapin ylioppilasteatterin ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin oikeustieteen opiskelija Mirva Lohiniva.
Alkuvuosina teatterissa toimi aktiivisesti 15-20 nuorta, joista suurin osa oli yliopistolaisia, mutta mukana oli teatteriorientoitunutta väkeä myös muista oppilaitoksista. Ylioppilasteatteri ei alun alkaenkaan säännöissään rajannut ketään toimintansa ulkopuolelle, vaan sääntöihin kirjattiin jäsenyyden edellytykseksi ainoastaan kiinnostus teatteriin.
Ensimmäiset esitykset
Vauhdikkaaseen alkuun lastennäytelmien siivittämänä!
Loppusyksystä 1980 perustettu Lapin ylioppilasteatteri ahkeroi ensimmäisten kuukausien aikana tarmokkaasti saadakseen keväällä 1981 näyttämölle ensimmäisen näytelmänsä, Hannele Junttilan kirjoittaman lastennäytelmän Henri Hepokatti. Työryhmään kuului kymmenkunta opiskelijaa, joista kuudella oli varsinainen rooli näytelmässä. Ohjaajana Hepokatissa toimi Kaisu Niskanen, joka oli hankkinut ohjaajakokemusta teatterikursseilta.
Ensimmäiseksi näytelmäksi valittiin juuri Henr Hepokatti, koska sen arveltiin olevan riittävän pieni pala teatterille, jolla ei ollut aikaisempaa kokemusta, omia tiloja harjoitteluun ja tarvikkeiden säilytykseen esitystiloista puhumattakaan. Osa varusteista oli lainassa Rovaniemen kaupunginteatterilta ja lavasteiden suhteen teatterilaiset joutuivat tehtailemaan mitä mielikuvituksellisempia ratkaisuja.
Hepokatti-näytelmää esitettiin kaupungin nuorisotiloissa ja se sai hyväksyvän vastaanoton katselijakunnalta. Kriitikoiden näkemys aloittelevasta teatterista oli sen sijaan hymistelevä – arvosteluihin käytettiin kokonaan toista asteikkoa kuin ”oikean” teatterin näytelmien arvioimiseen.
Ensimmäisten vuosien aikana ylioppilasteatterin tuotanto profiloitui enimmäkseen sekä lastennäytelmiin että nuorisolle suunnattuihin projekteihin. Tavoitteena oli tuoda näyttämölle ainakin yksi lastennäytelmä vuodessa. Vuoden 1984 loppuun mennessä ylioppilasteatteri oli esittänyt nuoremmalle väelle suunnattuja projekteja kaikkiaan kahdeksan muassaan Oiva Paloheimon Tirlittan, Yvonne Keulsin Haavoittunut enkeli, Eija-Elina Bergholmin Vika on sika sekä Kalle Fältin Lavap – Suomi poikki -musiikkinäytelmä.
Toimitilat
Ylioppilasteatterin toimintaa hankaloitti alkumetreiltä saakka pysyvien harjoitustilojen puute. Ensimmäiset näytelmänsä teatterilaiset valmistelivat Varsitien nuorisotiloissa. Esityksiä järjestettiin mm. Ounaskosken koululla, Kansankorkeakoulun juhlasalissa sekä Lyseonpuiston lukion tiloissa. Harjoitukset saattoivat alkaa iltayhdeksän jälkeen, kun kaikki muut halukkaat ryhmät olivat käyttäneet tiloja tarpeeksi. Yöt jäivät nuorilta teatteri-ihmisiltä kovin lyhyiksi.
Pysyvien tilojen puute aiheutti lavasteiden ja esiintymisasujen siirtelemistä ja kuljettamista paikasta toiseen. Myös itse tekijät alkoivat väsyä vaihtuviin paikkoihin ja epävarmuuteen. Rovaniemen kaupungilla ei ollut pyynnöistä huolimatta tarjota nuorelle teatterille pysyvää ja asianmukaista tilaa.
Ylioppilasteatterin asunnottomuusongelma helpottui kevättalvella 1984, jolloin teatterilaiset saivat kaupungilta harjoituspaikakseen vanhan maaliliikkeen varaston linja-autoaseman kellaritiloista. Tila oli kuitenkin vain pimeä, ikkunaton monttu, joka kelpasi lähinnä harjoitusten järjestämiseen ja edellistä paremmin tavaroiden säilytykseen.
Harjoitustilojen ahtautta ongelmallisempana teatterilaiset näkivät vapaiden näyttämöiden puutteen. Esityksistä valtaosa järjestettiin Valistustalolla sekä kouluilla ympäri Rovaniemen kaupunkia ja maalaiskuntaa. Kaupungilta vuokratut harjoitustilatkin kävivät kuitenkin alati laajenevalle teatterijoukolle liian ahtaaksi, ja ylioppilasteatteri odottikin saavansa valmistuvalta nuorisotalolta itselleen tilaa, joka toivomus ei kuitenkaan toteutunut.
Vuonna 1986 ylioppilasteatteri sai tilat entisen Supermarketin yläkerrasta keskustasta nykyisen Biljardibaarin tiloista. Ilkka Laasonen oli pitänyt nuorisotoimen järjestämässä keskustelutilaisuudessa uhkauspuheen, jossa todettiin teatterin lakkauttavan toimintansa, mikäli asianmukaista tilaa ei kaupungilta järjestyisi. Samalta istumalta kaupunginhallituksen puheenjohtaja lupasi teatterille Supermarketin tilat.
Tilaan tehtiin kevättalvella rakennus- ja maalaustöitä talkoilla, jolloin tilasta saatiin teatterilaisille toimiva aivan oma tila. Tilaan piti tehdä turvallisuusmääräysten mukaisesti oviaukkoja, väliseiniä ja uloskäyntejä ja nnen ensimmäistä ensi-iltaa teatterilaiset ahkeroivat vielä edellisen yön. Vinttihuoneistossa oli tilaa noin sadalle hengelle, joista katsojapaikkoja oli 60.
Avajaisia vietettiin saman vuoden toukokuussa ja juhlaan yhdistettiin ylioppilasteatterin 5-vuotisjuhlallisuudet. Pimeän poika sai ensi-iltansa juhlassa, ja siitä tuli yleisömenestys. Supermarketin yläkerrassa teatteri toimi aina vuoteen 1992 saakka, jolloin kaupunki osoitti kulttuuri- ja taideryhmien yhteiseksi monikäyttötilaksi keskustan tuntumassa sijaitsevan Kansantalon, joka nimettiin Wiljamiksi. Wiljami sai uuden ilmeen tehdyssä remontissa, jonka teknisessä suunnittelussa olivat avustamassa vanhat teatterilaiset Ilkka Laasonen, Pentti Uimonen ja Heikki Ervast.
Wiljamin pääkäyttäjänä on edelleen vuonna 2002 Lapin ylioppilasteatteri, ja sen harjoitus-, toimisto- ja näyttämötilat sijaitsevat rakennuksessa.
Tulevaisuus
Lapin ylioppilasteatterilla on jo usean vuoden ajan ollut nähtävissä sukupolvenvaihdos; useat ylioppilasteatterissa vahvasti 1990-luvun lopulla vaikuttaneet henkilöt ovat siirtyneet taka-alalle, mm ylioppilasteatterilla kymmenvuotisen uran tehnyt Vesa-Matti Komonen jätti vuonna 2000 jäähyväiset ylioppilasteatterille samoin kuin vuonna 2000 neljä vuotta ylioppilasteatterin puheenjohtajana toiminut Petteri Markkanen siirtyi varapuheenjohtajaksi tehden tilaa nuoremmille sukupolville.
Syksyllä 2001 teatterille tuli iso kiinnostuneiden ja innostuneiden teatteriharrastajien joukko ja uudet jäsenet tutustuvat paraikaa käytäntöihin, laitteisiin ja toimintaan. Vanhan kaartin hiljalleen jäädessä takavasemmalle ottaa ylioppilasteatterin uusi sukupolvi ohjia käsiinsä. Osaajia löytyy tällä hetkellä kaikilta osa-alueilta ja ylioppilasteatteri kouluttaa ”vanhojen” voimin uusia osaajia toimimaan yhä itsenäisemmin uusissa produktioissa erilaisten kurssien ja käytännön tilanteiden kautta. Erityisellä ilolla on otettu vastaan tekniikan ja musiikin osaajat, joita pyritään käyttämään tulevaisuudessa yhä paremmin hyödyksi erilaisissa produktioissa.
Ohjaajia pyritään edelleen saamaan teatterin ulkopuolelta uusien tuulien tuomiseksi, jäsenistön kouluttamiseksi ja laadun ylläpitämiseksi. Teatterintekemistä tukevaa kurssitoimintaa jatketaan ja pyritään aktivoimaan jäsenistöä muuhunkin toimintaan kuin vain produktioihin. Improvisaatioteatteria ja musiikkitoimintaa tuetaan, jotta ne pysyisivät olennaisena osana teatterin toimintaa tulevaisuudessakin.